Sanon enkeli sen takia, että se on mulle sellanen. Mun elämä oli ihan riekaleina ennenkun tapasin sen. Yhtä hullunmyllyä. Mulla oli työpaikka kyllä, mut ei sieläkään olis kyllä hyvin menny ellen olis tavannu enkeliä. Ja mun pieni ihana yksiökin oli vaakalaudalla.
Mä en osannu pitää minkäänlaista kuria mun omassa elämässä, rahat käytin miten sattuu, laskut jätin hyllyyn avaamatta niitä, vuokra jäi maksamatta. Kämppäki oli yks sikolätti.. Siihen aikaan en tehny paljo muuta kun hypin baariessa ja sekoilin. Eipä sillä sinäänsä olis edes ollu väliä oliko mulla kämppää vai ei, en ollu koskaan kotona. Olin vaan joko jonkun kaverin luona, tai sitte jonkun randomi jätkän luona jonka olin baarista bongannu.
Musta levis niihin aikoihin pahat huorajuorutkin yhden huonosti päättyneen parisuhteen takia. Ei ollut helppoo.
Silloin enkeli tuli kuvioihin. Aah, mitä mä tekisin ilman mun enkeliä? Oltii tunnettu jo ennestään ja se tiesi kyllä mun maineesta. Mutta sit yks ilta se vaan tuli mun luo, halas ja rupes juttelemaan. Se oli ihanaa. Koska mä olin jo siinä pistees et olisin muuttanu toiseen kaupunkiin ja alottanu alusta. Karannu tätä paskaa!
Me oltiin jonkun aikaa tapailtu ku enkeli alkoi nähdä mun elämäntilanteen lähempää. Ja se on mulle kertonu että se meinas jo siinä vaihees pistää lopun meille, koska se ei halunnu elää näin. Mutta toisin kävi. :)
Enkeli auttoi mut jaloilleen. Se sai mut ymmärtämään mikä on tärkeetä elämässä. Mä olin ihan kusessa, hyvä että oli katto vielä pään päällä. Olin korvia myöten veloissa. Se sai mut kans ymmärtämään sen että mä pyörin ihan väärien ihmisten kans. Mä olin aivan henkisesti sirpaleina pitktin maata, ja mun enkeli oli ainut ihminen joka sen huomas. Se kokos mun sirpaleet ja teki musta uuden. Se auttoi mua tosi paljon kaikessa. Auttoi mua maksamaan mun velat pois, auttoi mua ymmärtämään että elämässä on niin paljon muutakin ku vaan bilettäminen. Mutta ennenkaikkea, se kuunteli.. Me juteltiin vaikka mistä, se oli niin helppoa puhua sen kanssa. Mun enkeli.
Meillä tulee 6.6.12 kaks vuotta täyteen, enkä oo ikinä ennen näin kauaa kenenkään kainalossa jaksanu. Musta vihdoinki tuntuu että mä oon onnellinen. Kavereitten mielestä tylsä, koska en käy kuulemma tarpeeks baarissa enää ja blabla.. Mutta hei, ehkä en oo enää nii villi. Mutta mä oon onnellinen. Mä rupeen pikkuhiljaa tuntemaan itteni edes hiukan aikuseks :) Nyt mulla on työ, uudet ystävät, ja ihana 3h+keittiö mun Enkelin kanssa.
Täältä on hyvä alottaa, tekemään haaveista totta!
Kommentit